JULKAISUT
Marjukka Paunilan kirjoja ja julkaisuja
Marjukka Paunila: Akvarellimaalaus
Kustannus Oy Taide, 2005
Perustietoja akvarellimaalauksesta
Ennen kaikkea William Turnerin akvarellit tekivät minuun suuren vaikutuksen 70-luvulla Lontoossa. Opiskellessani Suomen Taideakatemian koulussa siellä ei puhuttu akvarellimaalauksista eikä vesivärimaalaukseen liittyvistä kysymyksistä. Akvarellitekniikasta oli vaikea saada tietoa.
Akvarellilla on kuitenkin yhtä suuret mahdollisuudet itsenäisenä taiteenlajina kuin muillakin tekniikoilla. Useimmat akvarellimaalauksen oppaista keskittyvät erilaisten maalauskikkojen opettamiseen ja kirjat on tarkoitettu lähinnä harrastajille. Ensimmäinen akvarellimaalaustekniikasta suomeksi kirjoitettu kirja yhtälailla taiteilijoille kuin taiteen harrastajille.
Marjukka Paunila
PARVS Publishing, 2009
"Kauneus saa minut hengittämään, välillä kauneus, hengitys on kuin ohut viiva. Joskus taas kauneus, kasvava pyörre, hurmio ja sitten vapaus. Kauneus on syvä asia, joka antaa voimaa ja tasapainoa. Se tuo myös lepoa, joka on entistä tärkeämpää tässä uuvuttavassa ajassa".
Kirjan esittely PARVS-kustatamon sivuilla >
Marjukka Paunila: Pieni kirja ystävyydestä ja näkemisestä
PARVS kustantamo, 2012
Pieni kirja ystävyydestä ja näkemisestä (A Little Book about Friendship and Seeing) was inspired by the grandchild of painter Marjukka Paunila (born 1949). She wanted to make an art book that a child could hold in his or her hands. It contains watercolours and texts by the artist.